Hyvitys = rangaistus
Kunnioittamani tietotekniikkasiantuntija Petteri Järvinen
erehtyi YLE:n Ykkösaamussa väittämään, että
tekijänoikeusrikoksien rangaistukset ovat todella lieviä, ja vahingonkorvaukset suuria.
Molemmat väitteet ovat yksinkertaisesti vääriä – tekijänoikeusrikoksesta
määrättävät rangaistukset ovat jopa kovempia kuin
kuolemantuottamuksesta tai pahoinpitelystä määrättävät rangaistukset, ja toisaalta tekijänoikeusrikoksista ei käytännössä koskaan määrätä vahingonkorvauksia.
*
Otetaan aluksi termit oikein: tekijänoikeuslaissa säädetään
”hyvityksestä”, vahingonkorvauslaissa ”vahingonkorvauksesta”
ja rikoslaissa ”sakosta”. Ne ovat kaikki eri asioita.
Tekijänoikeuslain hyvitys on näistä kolmesta ylivoimaisesti väkevin.
Sakkoa tekijänoikeuslain
”hyvitys” muistuttaa siinä, että A) molemmissa perusteena on
sama rikosoikeudellisesti sanktioitu teko, B) molempien tarkoituksena
on ennaltaestää rikosten tapahtumista rangaistusuhan avulla ja C)
kumpikaan ei edellytä toteen näytettyä vahinkoa, vaan rikollisen
teon toteen näyttäminen riittää, jotta maksu voidaan määrätä.
Erona hyvitysmaksun ja sakkorangaistuksen välillä on, että
hyvitysmaksu maksetaan rikoksen uhrille eli asianomistajalle eikä
valtiolle. Toinen ero on, että hyvitysmaksusta puuttuu kokonaan
yläraja – se ei skaalaudu rikollisen tulojen mukaan, toisin kuin
sakko.
Vahingonkorvauksesta hyvitys poikkeaa siinä, että 1)
vahinkoa ei tarvitse näyttää toteen – riittää, että voi
näyttää toteen laittoman jakelun, josta saattaisi aiheutua
vahinkoa. Vahingonkorvauksessahan vahinko todella pitäisi näyttää
toteen – ts. toteen pitäisi näyttää 1. oikeudenhaltijan
oikeuksia loukkaava teko 2. vahinko, joka oikeuden loukkaamisesta
on aiheutunut ja 3. syy-seuraussuhde näiden välillä. Lisäksi eräänä merkittävänä erona on, että täysin viattomasti vilpittömässä
mielessä tehdystä teosta voidaan tuomita
maksamaan hyvitystä, mutta ei vahingonkorvausta.
Nämä jutut eivät ole omaa keksintöäni, vaan ilmenevät mm.
KKO:n ratkaisukäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta. Esimerkiksi
ratkaisussa KKO 2007:63 todetaan seuraavaa
6. Vaikkei tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa (442/1984)
ole kysymys vahingonkorvauksesta eikä hyvitys riipu aiheutuneesta
vahingosta, myös hyvityksen tuomitsemisella pyritään osaltaan
saattamaan tekijänoikeuden haltija siihen asemaan, jossa hän olisi
ollut, jos tekijänoikeuden loukkausta ei olisi tapahtunut. Toisaalta
hyvityksen taustalla on ajatus siitä, että loukkaaja ei saa päästä
teosta oikeudettomasti käyttämällä parempaan asemaan kuin missä
hän olisi ollut, jos hän olisi käyttänyt teosta luvallisesti.
Hyvityksen tarkoituksena on osaltaan tehokkaasti ehkäistä
tekijänoikeuksien loukkaamista ja suojattujen teosten lainvastaista
käyttöä.
7. Vahingonkorvauksesta poiketen tekijänoikeuslain 57 §:n 1
momentissa (442/1984) tarkoitettua hyvitystä on velvollinen
suorittamaan myös se, joka on käyttänyt teosta vilpittömässä
mielessä. Säännös ilmentää ajatusta, jonka mukaan
tekijänoikeuslain vastaisesta teoksen käyttämisestä olisi
tekijälle kuuluvien oikeuksien suojaamiseksi säännönmukaisesti
suoritettava hyvitystä.
Lukijan kannattaa huomioida erityisesti
ensimmäisen lainatun kappaleen viimeinen virke – se osoittaa
selvästi rangaistusluonteen, joka ilmenee myös mm. Finnreaktor-
tapauksessa (KKO 2010:47)
**
Tekijänoikeusrikos on lisäksi asetettu rikosoikeudelliselta rangaistusasteikoltaan yhtä vakavaksi rikokseksi kuin kuolemantuottamus tai pahoinpitely.
On toki totta, ettei käytännössä tekijänoikeusrikoksista tavata tuomita vankeutta. Järvisen
argumentaatiossa on kuitenkin mielenkiintoista se, että hän ei
kiistä sitä, että rikosoikeudellinen rangaistusasteikko on sama
kuin kuolemantuottamuksella. Hän ei myöskään väitä, että
rangaistuskäytäntö olisi kovempi kuin kuolemantuottamuksessa. Hän
yksinkertaisesti vain harhauttaa, ja puhuu jostain ihan muusta, kuin siitä, onko vertaus relevantti.
Kysynkin: jos Petteri Järvisen
mielestä koko Suomen rikosoikeudelliset sanktiot ovat liian lieviä,
niin miksi hän ei sano niin, vaan kertoo vain tekijänoikeusrikoksen
sanktioiden olevan lieviä?
Yhtä
kaikki asioista pitäisi puhua rehellisesti – olipa sitten
tekijänoikeusjärjestön edustaja, Järkeä tekijänoikeuslakiin
kampanjan edustaja tai riippumaton asiantuntija, joka saa prime-time
aikaa valtakunnan ykkösmedioilta.
PS. Ymmärrän, että tämä kirjoitus voi vaikuttaa saivartelulta – onhan hyvityksessä myös suuri vahingonkorvausta muistuttava elementti. Tosiasia kuitenkin on, että hyvitys eroaa valtavasti kaikelle kansalle tutusta (vahingonkorvauslain) vahingonkorvauksesta, ja hyvityksellä on toisaalta myös aivan selvä sanktioluonne, joka pitäisi avoimesti myöntää ja tuoda ilmi.
”…hyvitysmaksulla on toisaalta myös aivan selvä sanktioluonne, joka pitäisi avoimesti myöntää ja tuoda ilmi.”
Tuo on kiistämätön epäkohta ja eräänlainen tekijänoikeudellinen tabu. Eräässä viimeaikaisessa ylemmän TI:n ratkaisussa (saattoi jopa olla Finreactor, en nyt muista) on mielenkiintoinen yksityiskohta: todistajana kuultu Teoston entinen lakimies myöntää, että hyvitys on luonteeltaan osittain punitiivinen. Tälläistä ei ole ollut tapana sanoa ääneen.
Itseäni myös vaivaa tekijänoikeuslain kovausjärjestelmän sui generis -luonne. On vaikea löytää perustetta vahingonkorvauslaista erillisen korvausjärjestelmän olemassaololle. Ruotsissa jako ei ole näin jyrkkä.
Ilmoita asiaton viesti
Peruste löytynee hyvin käytännönläheisistä näkökulmista: vahingonkorvausta ei käytännössä pystyttäisi tuomitsemaan lähes koskaan, koska saamatta jäänyttä myyntiä olisi todella vaikea näyttää toteen. En sitten tiedä, miten asia Ruotsissa on.
Vahingonkorvausta tai sakkoa parempi rinnastus voisi ehkä olla hankintalain hyvitysmaksu, jota hankintayksikkö voidaan määrätä suorittamaan tarjoajalle, joka olisi todennäköisesti voittanut tarjouskilpailun, ellei hankintayksikkö olisi menetellyt syrjivästi. Isona erona kuitenkin on, että tässä sanktio kohtaa julkisen sektorin toimijaa eikä yksityistä.
Kaikenkaikkiaan hyvitys on sanktiona tavattoman mielenkiintoinen ja yllättävän vähän käsitelty.
Ilmoita asiaton viesti
Myönnän, että talodellisen ja väkivaltarikoksen vertaaminen on kaukana ongelmattomasta, mutta silti rangaistusten kovuusluokka on paikallaan asettaa konteksiinsa – ja siinä kontekstissa tekijänoikeusrikoksen rangaistusasteikko on todella kova, minkä ikään kuin kielsit tuossa ohjelmassa.
Kiinnijäämisriskin paikkaaminen rangaistusasteikon kovuudella on kriminologisesti täysin kestämätön toimintamalli – rikollisuus ei vähene rangaistusten kovuuden suhteessa, ja lopputuloksena on vain sattumanvarainen ja pahimmillan jopa mielivaltainen kovien rangaistusten langettaminen muutamalle yksilölle, joita rangaistaan ikään kuin muidenkin puolesta. Se ei ole kestävä peruste kovan rangaistuksen säätämiseen.
Pakkokeinojen suhteen olen kanssasi sikäli samaa mieltä, että ilman niitä laskee kuluttajapiratismissa kiinnijäämisriski luokasta 1:10.000 lähelle 1:100.000.000. Siis läheltä nollaa lähemmäs nollaa.
Kysyn kuitenkin: perusteleeko valvonnan vaikeus mitä vain valvonta- eli pakkokeinoja?
Tekijänoikeusrikos on nimittäin todella poikkeuksellinen siinä, että siihen on käytännössä kaadettu kaikki rikoksen kokoluokat aina Chisugate-tyyppisistä tapauksista suuriin palvelinjakoihin asti (vika ei tosin taida olla laissa, vaan järkyttävän huonossa ratkaisukäytännössä – lain kohta, jossa edellytetään ”huomattavaa haittaa” on sivuutettu, vaikka sen pitäisi nimenomaisesti rajata tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkitysön ulkopuolelle kaikki vähäiset tapaukset).
Se on sama asia, kuin meillä olisi vain yksi rikosnimike varkausrikoksissa, ja jokaisen näpistyksen tutkimiseksi voitaisiin saada kotietsintälupa. Kyseessä olisi kirkkaasti perustuslakimme ja vastainen tilanne eikä sitä pystyttäisi millekään muulle oikeudenalalle luomaan.
Tämä on syy, joka mahdollisti Chisugaten. Chisugate ei ole vain ”yksittäistapaus”, vaan osoitus siitä, että lainsäädäntömme on kutakuinkin mielivalaisella tasolla. Se, että mielivaltaa itsehillitään, ei oikein enää riitä vakuuttamaan siitä, että järjestelmän ylilyönnit olisi korjattavissa TTVK:n itsehillinnällä.
Ilmoita asiaton viesti
Tekijänoikeuksien taloudellinen puoli on desuetudo, kuollut kirjain. Plagiointi on tietenkin ollut kautta historian kiellettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Voimme käydä eri keskustelun törkeästä kunninaloukkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Molemmat ovat minusta kuitenkin täysin eri kaliiberin rikoksia kuin vaikkapa Chisugaten tapauksessa ilmennyt näpistykseen verrattava tapaus. Ylinopeuksista ei muuten rangaista yhtä rajusti eikä niitä voitaisi tutkia yhtä laajoilla pakkokeinoilla.
Selvennän ensiksi viittauksen mielivallan mahdollisuuteen. Kyse on siitä, että jos 79% nuorista on joskus ladannut jotain laitonta, voitaisiin luultavasti itse kunkin nuoren tietokoneelta löytää edes jotain laitonta tarvittaessa. Jos sitä varten voidaan tunkea kotiin, niin se mahdollistaa jo melkoisesti. Mielivalta ei ole jotain, joka tapahtuisi lain tarkoittamalla tavalla, vaan juurikin siitä poikkeavalla tavalla ilman, että sille voidaan tehdä yhtään mitään.
Poliisin tutkinta- ja pakkokeinovaltuuksia on rajattu ja ne on säädetty laissa tarkoin, jotta kaikenlainen mielivallan mahdollisuus tulisi estettyä. On kestämätöntä vaatia laajoja tutkintavaikeuksia vain siksi, että jotakin on muuten vaikea valvoa. Kärpästä ei pidä ampua tykillä, eikä oikeusvaltiossa näpistystä tutkita rikkomalla isompaa oikeushyvää, eli ihmisen kotirauhaa.
Minusta johtopäätöksesti on hyvinkin oikean suuntainen ja valvonnasta kuluttajapiratismin osalta tulisi käytännössä luopua. Kyse ei ole siitä, että se olisi oikein – kyse on siitä, että ”oikeaa” ratkaisuvaihtoehtoa ei ole tarjolla, ja pitää vain valita vähiten huono.
Jos näpistyksen tasoisia rikoksia ei pystytä tutkimaan ilman kotirauhan suojan murtamista ja tai ilman laajaa televalvontaa, niin sitten asia vain on niin.
Chisugatea ei olisi pitänyt koskaan tapahtua, koska sen olisi pitänyt olla mahdoton.
Ilmoita asiaton viesti
>Pieni, mutta oleellinen täsmennys: Chisugatea ei koskaan tutkittu,
>osapuolet sopivat kulujen korvaamisesta ja läppäri palautettiin. Nyt
>meillä on vain toisen osapuolen kertomus siitä mitä tapahtui, eikä hänkään
>osannut sanoa, miten p2p-ohjelma oli koneeseen joutunut. Periaatteessa
>emme siis tiedä, oliko kyseessä lataus itselle (näpistyksenkaltainen teko)
>vai pidempään jatkunut sisällön jakaminen muille. Emme myöskään tiedä,
>millaisia olivat muut ko. Chisun levyä jakaneet, jotka sopivat tiettävästi
>600 euron kulukorvauksesta TTVK:n kanssa.
Tämä on sinänsä totta. Huomionarvoista kuitenkin on, että näyttöä mistään määristä ei ole olemassa ja se johtunee siitä, että TTVK on halunnut salata asian – TTVK:n sopimuksessahan oli salassapitoklausuulit, ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan. Minä myös ymmärrän hyvin, että isä halusi sotkusta eroon mahdollisimman nopeasti. Vaikka oikeusjutun nimittäin voittaisi, menisi siihen melkoisesti omaa aikaa, jota ei korvattaisi mitenkään. Siksipä viattomankin kannattaisi tuossa tilanteessa ostaa itsensä ulos kiipelistä, jos aikaansa ja hermojansa arvostaa.
Kaikista muistakin nyt sanomistasi asioista olemme samaa mieltä. En oikeastaan uskonnutkaan, että kovin kauas voisimme näkemyksissä päätyä.
Siksi pyydänkin jatkossa tarkuutteen noiden termien osalta ja väitteisiin siitä, miten kovia rangaistukset ovat. Sinulla on nimittäin vaikutusvaltaa ja toivoisin viisautta sen käyttöön, jotta eduskunta todella saisi vapaasti asiaa arvioida.
Eduskunta on nimittäin poliittinen toimielin ja se ei tasapainoile ainoastaan totuuden kanssa, vaan myös ja ennenkaikkea sen kanssa, miltä asia näyttää. Yleinen mielipide ratkaisee usein politiikan suunnan ja sinun lausuntosi vaikuttavat siihen tuntuvasti.
Siksi toivoisin, että et kutsuisi hyvitystä vahingonkorvauksesti tai edes systemaattisesti sivuuttaisi hyvityksen rangaistusluonnetta.
Lisäksi toivoisin ettet väittäisi rikosoikeudellisten rangaistustenkaan olevan lieviä (ainakaan täsmentämättä, että myös muissa rikoksissa rangaistukset ovat lieviä), ja että rangaistusasteikkojen vertailu on sinänsä oikea, mutta samalle tasolle asettuu myös törkeä kunninaloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
Sinähän hyväksyt rangaistusasteikon kovuuden, koska muutoin tapauksia ei voida tutkia. Sano se myös ääneen julkisessa sanassa.
Lopuksi vielä nöyrä kiitokseni siitä, että olet antanut arvokasta aikaasi tähän keskusteluun.
Ilmoita asiaton viesti
Väkivaltarikosten kovista tuomioista ei uskota olevan hyötyä rikoksia ehkäisevänä toimenpiteenä. Onko tekijänoikeusrikosten saralla päinvastainen näkemys ja jos on, niin onko se toimivuudesta näyttöä?
Ilmoita asiaton viesti
Ei minun tietääkseni.
Toisaalta on todettava, että kaikki näyttö valvonta- ja sanktiojärjestelmän kyvystä ehkäistä rikoksia on tekijänoikeuskien kohdalla hyvin vaikeasti mitattavissa ihan jo teknologisen kehityksen nopeudestakin johtuen. Kun tilanne ei ole staattinen, on luotettavaa tietoa asiasta ole kenties edes mahdollista saada.
Itse kuitenkin olen sangen vakuuttunut siitä, että rangaistusten kovuudella ei ole kuin häviävän vähäinen ennalta-ehkäisevä merkitys. Astetta suurempi, ja silti lähes häviävän pieni vaikutus on sillä, että vakavien rikosten rangaistusasteikko sallii vakavien rikoksien selvittämiseen liittyvät pakkotoimet, kuten kotietsinnät. Näin syntyy edes hyvin pieni kiinnijäämisriski, joka tuskin kuitenkaan vaikuttaa juuri ollenkaan nuoriin.
Ilmoita asiaton viesti
Molempia on säädelty samalla tavalla.
Tuo Porvoon tapaus on muuten surkea case.
Se, että ihminen jää 20 vuodeksi – joka on muuten vielä minun ikäiselleni tulevaisuusorientoituneelle kaverille niin pitkä aika, ettei sen loppuun asti näe – velkavankeuteen, vie erittäin todennäköisesti häneltä kaiken motivaation toimia taloudellisesti tuottavasti. Hän vain syrjäytyy eikä ikinä ansaitse lateja, joilla maksaa edes osaa vahingonkorvauksista.
Jotain parempaa toivoisi olevan – tuossa ei voita kukaan. Tuomittu oikeudenmukaisuus, joka ei käytännössä toteudu, ei ole kovin kaksista oikeudenmukaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Vahingonkorvauslakia ei pitäisi muuttaa.
Sen sijaan näitä tapauksia varten pitäisi kenties luoda jonkinlainen velkajärjestelylaki, joka huomioi nuorten psykologian hiukan velkojen vanhenemisesta annettua lakia paremmin. Kannattaako näin tehdä riippuu siitä, miten laajamittaien ilmiö käytännössä on, ja olisiko yhteiskunnan kokonaisetua mahdollista parantaa kohtuullisin resurssipanoksin. Näitä asioita en osaa arvioida.
Olen kuitenkin pragmaattinen tässäkin, enkä niinkään kiinnostunut siitä, mikä on ”oikein” (koska se on saavuttamattomissa – ”oikeassa” tilassa vahinkoa ei olisi syntynyt tai se olisi pystytty korvaamaan), vaan mikä on mahdollista.
Minusta on selvää, että se 20 vuoden kakku tarkoittaa 20 vuotiaalle selvästi vailla tietoa tulevaisuudesta olevalle nuorelle samalta kuin ”loppu elämä”. Kun sen mukaan sitten elää, niin lopputulos on todennäköisesti syrjäytyminen ja lisää rikoksia ja kenties huumekoukkukin.
Elämä on siinä kohtaa siis kokolailla tuhoutunut eikä vahingonkärsijä saanut mitään vastineeksi.
Mutta tällä ei nyt ole mitään tekemistä tekijänoikeuslain tarkoittaman hyvityksen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
”Siksi toivoisin, että et kutsuisi hyvitystä vahingonkorvaukseksi…”
Termillä hyvitys ei ole oikeusjärjestyksessä yhtenäistä merkityssisältöä. Tekijänoikeudellinen hyvitys on siis jotakin muuta kuin hyvitys jossakin toisessa laissa.
Tekijänoikeudessa on tavattu korostaa hyvityksen (57.1 §) ja vahingonkorvauksen (57.2 §) erillisyyttä. Tällainen ajattelu edellyttää eräänlaista oikeusdogmaattista essentialismia – ikäänkuin maailmassa olisi olio nimeltä hyvitys, joka apriorisesti eroaa oliosta nimeltä vahingonkorvaus. Kyseessä on konstruktio, joka voidaan asettaa kriittiseen tarkasteluun sekä tosiasioiden että oikeusjärjestyksen yleisen koherenssin valossa.
Teoriassa hyvitysvelvollisuus, päinvastoin kuin vahingonkorvaus, ei edellytä vahinkoa. (Ylemmät oikeusasteet muistavat aina lisätä lauseen: hyvitys ei sisällä vahigonkorvauksellista ainesta.)
Kuitenkin vahinko on lähes poikkeuksetta hyvitystuomion perusteena. Hyvityksellä on siis ylensä korvattu vahinkoa. Lisäksi korkein oikeus on useissa tuomioissa vahvistanut tekijänoikeudelliselle hyvitykselle täsmälleen samat funktiot kuin vahingonkorvaukselle: vahingonkärsijän saattamisen vahinkoa edeltäneeseen taloudelliseen asemaan (reparaatio) sekä tulevien vahinkojen ehkäisyn (preventio). Ristiriita on ilmeinen.
Esim. Mansala on kritisoinut hyvitys- ja vahingonkorvausvastuun rajan hämärtymistä oikeuskäytännössä.
Ilmoita asiaton viesti
On totta, että tekijänoikeuden hyvitys ei vastaa muiden lakien hyvitystä tai hyvitysmaksua. Kyseisen sääntelyinstrumentin tutkimisen kannalta sen vertaaminen muihin samoja funktioita omaaviin oikeudellisiin instrumentteihin voi kuitenki olla hedelmällistä. Vertaa itse sitä aktiivisesti vahingonkorvaukseen, joka on vähintään yhtä kaukana ja jopa kauempana hyvityksestä, kuin vaikkapa hankintalain hyvitysmaksu.
Vahingonkorvauksella ja tekijänoikeuslain hyvityksellä on toki samoja funkioita, mutta erotkin ovat suuria. Hyvitys kohdistuu vahinkoon, joka käytännössä ei tulisi vahingonkorvauksena korvattavaksi kuin hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Lisäksi hyvityksellä on punitaviivinen funktio, joka ilmenee myös oikeuskäytännössä.
”Hyvityksen tarkoituksena on osaltaan tehokkaasti ehkäistä tekijänoikeuksien loukkaamista ja suojattujen teosten lainvastaista käyttöä.” (KKO 2007:63)
”Suuri osa teoksista on luvattoman jakelun ja kopioimisen jälkeen päätynyt oletettavasti verkon käyttäjäkunnan käyttöön, minkä vuoksi teosten luvaton käyttö on vähentänyt niiden kappaleiden menekkiä laillisessa kaupassa. Tämä ja myös seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva.” (KKO 2010:47)
Edelleen olennaista on huomata, että vahingon luonne on puhdasta taloudellista vahinkoa – mahdollisesti saamatta jäänyttä voittoa. Sen osoittamista ei vaadita lainkaan, toisin kuin vahingonkorvauksessa. Tämä käytännössä johtaa myös siihen, että jopa perusteetonta etua koskevan opin vastainen ylikompensaatio on mahdollinen (ja jopa todennäköinen) hyvityksen tapauksessa – äkkiseltään minä en keksi mitään muuta oikeudellista instrumenttia, jossa kyseinen periaate murtuisi. Keksitkö sinä?
Lisäksi vilpitöntä mieltä koskeva ero on merkittävä periaatteellinen eroavaisuus, jota on aika vaikea perustella.
Ilmoita asiaton viesti
”Edelleen olennaista on huomata, että vahingon luonne on puhdasta taloudellista vahinkoa – mahdollisesti saamatta jäänyttä voittoa. Sen osoittamista ei vaadita lainkaan, toisin kuin vahingonkorvauksessa.”
Tämä on totta. Tosin olen joskus tykönäni pohdiskellut, mikä on se oikeuspoliittinen tavoite, jonka johdosta tällainen poikkeaminen yleisistä korvausoikeudellisista periaatteista on katsottu perustelluksi. Yleensähän puhtaan varallisuusvahingon korvaamiseen suhtaudutaan kitsaasti.
”Tämä käytännössä johtaa myös siihen, että jopa perusteetonta etua koskevan opin vastainen ylikompensaatio on mahdollinen (ja jopa todennäköinen) hyvityksen tapauksessa.”
Teoriassa kyllä, ja erityisesti vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa tätä on pidetty myös hyväksyttävänä – jopa tavoiteltavana. Käytänössä, kun vertaamme piratismin aiheuttamia taloudellisia kokonaismenetyksiä määrättyihin hyvityksiin, järjestelmä on mitä suurimmassa määrin alikompensatorinen. Näin siitä huolimatta, että yksittäisen henkilön maksettavaksi tulevat hyvitykset ovat saattaneet ylittää hänen maksukykynsä räikeällä tavalla.
Tämän vuoksi väitän, että hyvityksen teoreettinen perusta ja tosiasiallinen käyttötarkoitus eivät enää kohtaa. Hyvitys toteuttaa huonosti reparaatiota ja sen ensisijainen funktio on preventio.
Näin ollen hyvitys lähestyy tosiasiallisesti rangaistusta oli sen teoreettinen sijoittelu oikeusjärjestelmäänn mikä tahansa. Siviilioikeudellisen vastuun ja rangaistusvastuun välistä työnjakoa olisi syytä pohtia uudelleen. Esim. Chisu gate -tapauksessa jokin julkisoikeudellinen seuraamusmaksu olisi ollut soveliaampi kuin nyt tehty yksityisoikeudellinen sopimus, jolla ei tosiasiallisesti ole mitään vaikutusta tekijöiden tuloon.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä pääosin. Yksi huomio:
”Teoriassa kyllä, ja erityisesti vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa tätä on pidetty myös hyväksyttävänä – jopa tavoiteltavana. Käytänössä, kun vertaamme piratismin aiheuttamia taloudellisia kokonaismenetyksiä määrättyihin hyvityksiin, järjestelmä on mitä suurimmassa määrin alikompensatorinen. Näin siitä huolimatta, että yksittäisen henkilön maksettavaksi tulevat hyvitykset ovat saattaneet ylittää hänen maksukykynsä räikeällä tavalla.”
Tätä seikkaa on hyvä tähdentää toteamalla, että missään rikollisuuden lajissa kiinnijääneet eivät joudu korvaamaan vahinkoja teoista, joita eivät ole tehneet. Siksi ihmettelen, miksi viittaat alikompensaotorisuuteen – kyseessä on epätäydellisen maailman yleinen ominaisuus, ei tekijänoikeusjärjestelmän erityispiirre.
Kokonaisuutena hyvityksen erityispiirteet uskoakseni johtuvat siitä, että se on onnistuttu lobbaamaan vahingonkorvauksena lävitse. Lobbaus on ollut riittävän yksipuolista, että poliittinen järjestelmä on siihen taipunut ja oikeustieteen puolella lähtökohtaisesti ei voida lainsäädännön yli kävellä, ainoastaan arvostella huonoa lainsäädäntöä – asia jota tässä itsekin teemme.
Ilmoita asiaton viesti
Näin kesälomalla en kaikkia direktiivejä ja KV-sopimuksia ulkoa muista. Sen tiedän, että hienosäätövaraa on kansalliselle lainsäätäjälle jätetty, vaikka suuret linjat onkin harmonisoitu. Esim. kansalaisaloitteessa ehdotettu taloudellisten oikeuksien kokonaisluovutuksen kielto tuskin täyttää KV- ja eurooppaoikeudelliset reunaehdot.
Ilmoita asiaton viesti
Minun ymmärrykseni on, että kansalaisaloite täyttää kokonaisuudessaan direktiivin ja WIPO-sopimusten vaatimukset.
Taloudellisten oikeuksien kokonaisluovutuksen kieltoa koskien olisin hyvin yllättynyt, jos sopimuksissa olisi asiaan liittyviä säädöksiä. Myönnän toki, että en ole asiaa varmistanut tai ollut edes mukana aloitteen laadintatyössä, mutta toisaalta tiedän mukana olleen pystyviä ja asiantuntevia juriteja, kuten Aalto Yliopiston tekijänoikeuksiin erikoistunut tutkija Ville Oksanen. Se antaa aika hyvin uskoa siihen, että reunaehdot itse aloitteen osalta on tarkistettu, vaikka aivan jokainen markkinointiviesti ei olisikaan mennyt juristin kautta.
Ilmoita asiaton viesti
”Siksi ihmettelen, miksi viittaat alikompensatorisuuteen”
Tarkoitan sitä, että niillä hyvitysmaksuilla, jotka saadaan maksuvelvollisilta perittyä ei ole kokonaisuutena ottaen mitään ennallistavaa vaikutusta oikeudenhaltijoiden kärsimään haittaan, kun otetaan huomioon hallinnointi-, valvonta- ja prosessikustannukset.
Ilmoita asiaton viesti
Ahaa, ymmärsin väärin.
Miten luulet suhtauduttavan ehdotukseen, että myymälävarkaille lätkäistäisiin maksuvelvollisuus myymälävartijoiden pitämisestä ja videovalvonnasta?
Ei se menisi lävitse.
Alikompensatorisuus on vakio, ei mikään tekijänoikeuksia koskeva poikkeus.
Eli tarkenna nyt vielä hiukan tätä näkökulmaasi?
Ilmoita asiaton viesti
Myymälävarasta, kuten tekijänoikeuden loukkaajaa kohtaa kaksi seuraamusta: rangaistus (sakko näpistyksestä) sekä velvollisuus korvata/hyvittää aiheuttamansa vahinko. Tyypillinen myymälävaras kykenee jälkimmäisestä suoriutumaan (kaljapullon hinta) eivätkä myymälävarkaudet ole niin yleisiä, että uhkaisivat koko vähittäiskaupan perusteita. Viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa tuomitut hyvitykset jäävät hyvin kauas esitetyistä vaatimuksista, mutta ovat silti maksuvelvollisen kannalta hyvin korkeita. Näin ollen epäilen, ette edes tuomittuja hyvityksiä saada kokonaisuudessaan perittyä.
Ilmoita asiaton viesti
En yhäkään ymmärrä.
Kirjoitit seuraavasti:
”Käytänössä, kun vertaamme piratismin aiheuttamia taloudellisia kokonaismenetyksiä määrättyihin hyvityksiin, järjestelmä on mitä suurimmassa määrin alikompensatorinen. Näin siitä huolimatta, että yksittäisen henkilön maksettavaksi tulevat hyvitykset ovat saattaneet ylittää hänen maksukykynsä räikeällä tavalla.”
Mitä tuo alikompensointi nyt oikein tarkoittaa?
Myymälälävarasta ei laiteta korvaamaan vartijoiden pitämisestä aihetuvaa kustannusta, varkausvakuutusta tai muuta sellaista kontrolli- ja valontakustannusta. Oletko nyt siis sitä mieltä, että tekijänoikeuden kohtalla nämä kustannukset pitäisi sälyttää rikolliselle, ja jos olet, niin miten perustelet yleisestä käytännöstä poikkeavan näkemyksesi?
Vai tarkoitatko kenties, että piraatti ei korvaa aiheuttamaansa taloudellista vahinkoa, eli saamatta jäänyttä voittoa?
Voin muuten sanoa, että ei siltä kaljavarkaaltakaan normaalisti mitään rahoja saada takaisin. Taas kerran ihan yleinen juttu, ei mikään tekijänoiekuslain erikoisuus.
Lisäksi tekee mieli huomauttaa, että niiden saamatta jääneiden voittojen olemassaolo on usein melko epäselvää. Lataajat tuskin olisivat ostaneet kaikkea lataamaansa täyteen hintaan, joten täyden listahinnan vaatiminen on ihan kirkas vaatimus perustettoman edun suorittamisesta, jonka olematon näyttötaakka tekee mahdolliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Bussissa pieneen kännykkään naputtamalla ei yllä ilmaisun riittävään kirkkauteen. Yritetään uudestaan:
Tekijänoikeuslain mukainen hyvitys ei ole mikään luonnossa esiintyvä olio, vaan tiettyä oikeuspoliittista tavoitetta varten perustettu instrumentti. Sen toimintaa tulee arvioida kriittisesti suhteessa asetettuihin tavoitteisiin.
KKO ja hovioikeudet ovat selväsanaisesti linjanneet hyvitysinstituution oikeuspoliittiset tavoitteet: 1) reparaatio, ts. oikeudenhaltijalle maksettava kompensaatio jo tapahtuneesta luvattomasta käytöstä ja 2) preventio, ts. tulevien loukkauksien ehkäiseminen. Erityisesti on korostettu 1 kohdan mukaista funktiota.
Kritiikkini kärki kohdistuu siihen, että KKO:n vuodesta toiseen muuttumattomana pysyvä retoriikka ja digitaaliympäristön todellisuus eivät enää kohtaa. Jos oikeudenhaltija kärsii 2 miljoonan euron menetyksen, josta tuomitaan maksettavaksi 200.000 e hyvitystä, josta saadaan perittyä 20.000 e, ei mitään tosiasiallista hyvitystä ole tapahtunut, kun summasta vähennetään prosessi- ym. kustannukset. Puhumattakaan, että laittoman toiminnan yleisyydestä huolimatta äärimmäisen harva joutuu tekemisistään vastuuseen.
(Kuten toteat, tosiasiallisen vahingon arviointi on lähes mahdotonta. Päin vastoin kuin piraattipiireissä usein oletetaan, tuomioistuimet eivät ole meillä hyväksyneet väitettä, että yksi lataus olisi yhtä kuin menetys.)
Näin ollen väitän, että digitaaliympäristössä tapahtuneissa loukkauksissa hyvitysinstituution painopiste on heilahtanut vahvasti prevention puolelle. Hyvityksellä pyritään ennen kaikkea pelotevaikutukseen ja tulevien loukkausten ehkäisyyn.
Tällöin – nimestään huolimatta – hyvitys tulee tosiasiallisesti lähelle rangaistusta.
Pidän suotavana, että muuttuneessa toimintaympäristössä eri seuraamusten keskinäistä työnjakoa pohditaan uudelleen. Norminmukaisen käyttäytymisen edistäminen rahamääräisen sanktion uhalla on mielestäni luontevammin toteutettavissa julkisoikeudellisin keinoin.
Ilmoita asiaton viesti